rakas luoto 
minulla on paha olla

sydän  rikottuna
löydän rannaltasi 
simpukankuoren
sen jonka annat   vielä lahjaksi
ennen talvea

eikä minusta tunnu miltään
kotiloiden laulu ei halua soida
koska gramofooni haukkoo henkeään 
meren kohmeisissa aallonpohjissa

ei ole olemassa ketään
joka voisi olla kukaan 
on vain ihmisiä 
katson heitä lempeästi
suru syvällä silmissä
kuuntelen heidän tarinaansa
avatulla kuulolla
suojassa
kuplassa

halaan tätä rantaa
näitä kiviä 
pieniä puita joita on harvassa
vedän riippusillan maihin
siinä on vain yhdet varpaanjäljet
omani


pyöreä runoilla raapustettu majakka 
minun liekkini
on myös sinun  valosi